Kohtaaminen osallisuuden kulmakivenä

VAUHTI! On TATU ry:n ja Savon vammaisasuntosäätiön yhteiskehittämishanke, joka toteuttaa moninaisia harrasteryhmiä lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen yli diagnoosirajojen. Ryhmätoiminnan sisällöt suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa ja ryhmätoiminnan lisäksi tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille uusia mahdollisuuksia mielekkäiden harrastusten löytämiseen mm. lajikokeilujen kautta. Pyrkimys on madaltaa erityislasten ja -nuorten kynnystä aloittaa ja osallistua erilaisiin harrastuksiin, riippumatta erityisen tuen tarpeesta.

Toimin VAUHTI! – hankkeessa työharjoittelijana opiskellessani yhteisöpedagogiksi. Aloittaessani työharjoitteluni toivoin saavani syventävää kokemusta hanketyön tekemisestä ja ennen kaikkea moninaisten kohderyhmien ohjaamisesta. Erityisestä tuesta hyötyvien lasten ja nuorten ohjaaminen on minulle tuttua, mutta ei siinä mittakaavassa, jossa sitä Vauhti! – ryhmissä toteutetaan. Aiemman kokemukseni perusteella erityislasten ja -nuorten ohjaamisesta puhuttaessa huomio kiinnittyy siihen, onko ohjaajilla asiaan kuuluvaa erityisosaamista ja asiantuntijuutta. Asiantuntijuus on toki laadukkaan ja mielekkään toiminnan tarjoamisen perusedellytys, mutta vaikka niiden kautta saataisiin toteutettua itse toiminta, miten on kohtaamisen laita? Koen, että välitön yksilön kohtaaminen on vähintäänkin yhtä tärkeä osa ohjaajuutta kuin itse toiminnan pyöriminen. Erään ryhmän ensimmäisellä kokoontumiskerralla minulle jäsentyi uudenlainen käsitys onnistuneen ohjaajuuden edellytyksistä tavoitteellista toimintaa toteutettaessa.

Asiantuntijuus on toki laadukkaan ja mielekkään toiminnan tarjoamisen perusedellytys, mutta vaikka niiden kautta saataisiin toteutettua itse toiminta, miten on kohtaamisen laita?

VAUHTI! – ryhmien harvinainen vahvuus on, että niissä on huomattavasti enemmän ohjaajia kuin muissa vastaavissa ryhmissä yleensä, ja eräässäkin kahdeksan lapsen ryhmässä on neljä ohjaajaa. Varsinaisen toiminnan toteutumisen kannalta sen suuruinen resurssi ei luonnollisesti ole tarpeen, mutta vain näin on kuitenkin mahdollisuus saavuttaa yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista: osallistuvien lasten ja nuorten autenttinen ja kunnioittava kohtaaminen yksilönä ja ryhmän aktiivisena jäsenenä.

Kun lapsi tai nuori tulee kohdatuksi persoonana, eikä asiantuntijoiden ”hallittavana tai huolehdittavana” osana ryhmää, luodaan tilaa ja mahdollisuuksia lapsen tai nuoren aktiiviselle osallistumiselle, ja sitä kautta kehittyvälle laajemmalle osallisuudelle. Nykyään asiantuntijuuden korostaminen työelämässä on lisääntynyt vuosi vuodelta alasta riippumatta, eikä ohjaajaresurssista usein puhuta muussa tilanteessa kuin siinä, että voivotellaan sen vähyyttä (useimmiten pelkästään ohjaajien työhyvinvoinnin näkökulmasta). Yhdessäkään koulutuksessa tai työpaikassa en ole kohdannut keskustelua, jonka painopiste olisi ohjattavien osallisuutta edistävän kohtaamisen näkökulma. Tämä on ehdottomasti arvokas toimintamalli, jonka aion viedä mukanani myös tuleviin työympäristöihin sovellettavaksi.

Lauri Mäkivirta
yhteisöpedagogiopiskelija
VAUHTI! -hanke

Lue lisää Vauhti! -hankkeesta: https://www.tatury.fi/vauhti-hanke/

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *