Vapaaehtoiselle kiitos!

Yhdistysmaailman vuosikellossa eletään kiireistä aikaa. Syyskokoukset henkilövalintoineen ovat joko takana tai vielä edessä, pikkujouluja ja syksyn viimeisiä kerhoja juhlitaan ja valmistellaan joululaulujen sävelin. Monta puurokattilaa, kahvipannullista ja arpajaisvoittoa on kulkenut vapaaehtoisten käsien läpi, tuoden iloa yhdistystoimintaan. On silitetty joululiinoja, valmisteltu myyjäisiä, etsitty joululauluvihkosia ja valmisteltu arjen toimintaa. On kirjoitettu pöytäkirjoja, istuttu monta kokousta, soitettu kymmeniä puhelinsoittoja. Muistettu viedä ilmoituksia lehteen ja käsitelty saapuvaa postia. Kuin Muumien taikatalven näkymättömät päästäiset, ovat vuoden aikana kymmenet, sadat, tuhannet vapaaehtoiset Suomessa tehneet tätä osin näkymätöntä työtä yhdistysten ja yhteisöjen hyväksi.

Jokaisen tehdyn vapaaehtoistehtävän takana on kuitenkin ihminen, joka antaa sydämestään työpanoksensa. Kolmas joulukuuta vietettiin kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Vapaaehtoisten päivä on kansainvälinen juhlapäivä, jota juhlitaan Suomessa 3.12.2021. Vapaaehtoisten päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä.

Vapaaehtoisten auttamisen halu ei hävinnyt poikkeusaikanakaan. Noin puolet suomalaisista on tehnyt vapaaehtoistyötä vuoden 2021 aikana, ja 38 % haluaisi osallistua vapaaehtoistoimintaan, jos vain pyydettäisiin (Vapaaehtoistyö Suomessa 2021). Nyt on aika nostaa vapaaehtoisten tekemää tärkeää työtä esille ja antaa #VapaaehtoisilleKiitos.

Me täällä Yhdistystalo Warikolla työskentelevät haluamme tukea yhdistysten vapaaehtoisia mm. seuraavin keinoin: Neuvomme ja opastamme, järjestämme virkistystoimintaa, koulutuksia ja laiteinfoja sekä mahdollistamme yhdistysten etäkokoontumiset laitteistollamme. Keväällä 2022 vapaaehtoisten virkistystoiminta alkaa uuden nimen alla ”Warikon olkkari”. Olkkaritoiminnan on tarkoitus olla matalan kynnyksen toimintaa, yhdessä toimimista vapaaehtoisten toiveiden mukaisesti.

Ensimmäinen Olkkari järjestetään 3.2. klo klo 17. Kevään yhteinen toimintainfo kaikesta Wasteryn toiminnasta järjestetään 11.1. klo 14 Yhdistystalo Warikolla.

Tänään toivon jokaiselle vapaaehtoiselle rauhallisia levon hetkiä joulun aikaan. Joku viisas on sanonut, että vapaaehtoiselle pitäisi välillä antaa loma, vaikkei hän sitä kaipaisikaan. Viettäkää siis täten hyvä joululoma vapaaehtoisuudestanne ja nauttikaa joulusta!

Aino Kainulainen
järjestöassistentti
Yhdistystalo Warikko

1 ajatus aiheesta “Vapaaehtoiselle kiitos!”

  1. Paluuviite: Yhdistysten yhteistyö: kohtaavatko tavoitteemme? – Warikon blogi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.