Tietoa sote-yhdistysten toiminnasta sote-ammattilaisille

Kun ihminen sairastuu vakavasti, hän saa julkiselta puolelta tutkimukset, hoidot ja kuntoutuksen. Sosiaali- ja terveysalan järjestöistä löytyy rinnallakulkijoita saman kokeneista, käytännöllisiä vinkkejä ja tietoa, toivoa ja mukavaa tekemistä. Järjestöjen kautta on myös mahdollisuus toimia vapaaehtoisena ja jakaa saatua hyvää eteenpäin. Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti myös vapaaehtoisen hyvinvointia.

Vapaaehtoistoiminnan lisäksi myös vertaistuki ja muu järjestöjen toiminta on tutkimusten ja henkilökohtaisten kokemusten mukaan merkittävää. Siksi on tärkeää, että (sote-)palveluissa osataan tarvittaessa ohjata ihminen kolmannen sektorin toimintaan.

Vietimme marraskuisen perjantain paikallisessa sosiaali- ja terveyskeskuksessa eli hyvinvointikeskus Aallossa jakamassa tietoa sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnasta sote-ammattilaisille. Vaikka viime hetkillä napatuissa kuvissa on hiljaista, tavoitimme päivän aikana noin 90 ammattilaista. Yhdistyksiä oli lopulta mukana 8. Niin järjestöt kuin ammattilaisetkin kokivat tapahtuman hyödylliseksi. Tavoitteena onkin järjestää näitä tilaisuuksia jatkossa säännöllisesti.

Kiitos kaikille osallistuneille!

Heidi Hartikainen
järjestösuunnittelija

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.