Lupasin kirjoittaa blogiin. Muisti, tai oikeastaan huoli sen menettämisestä, on tullut tänä talvena esiin monella Warikolla käyvällä ihmisellä. Ja monta kertaa olen ohjannutkin ihmisiä Muistiluotsin pariin. Onneksi on paikka mistä saa apua.
Ensin ajattelin vähän uudistaa oheista kirjoitusta, yhdistää tähän aikaan, ehkä koronaankin. Alun perin juttu on julkaistu vuonna 2012 Aivot narikasta- hankkeen AIVOT AVOT! -lehdessä. Vaan mitäpä tuota muuttamaan. Kirjoitus kertoo juuri tuosta hetkestä ja tuosta ajasta. Joten muistellaanpa vhän.
Hyvien muistojen kirjo
Pidä päiväkirjaa, vaikka kuinka suppeaa, neuvotaan kirjassa Tarpeellisia neuvoja naisille (Kaari Utrio 2006). Tapahtuneilla asioilla on tapana unohtua, muistot muuttuvat ajan myötä. Itse en ole pitänyt päiväkirjaa, edes sitä suppeaa. Kalenterin merkintä ”mökillä”, kertoo vain sen, milloin olin kesämökillä. Ei sitä, kenen kanssa, millainen sää oli tai mitä teimme. Mökkikirjamme sen sijaan kertoo. Sinne on kirjattu päivien tapahtumat, edes parilla lauseella tai piirretyllä kuvalla. Sieltä löytyy muistoja yli kahdenkymmenen vuoden takaa eri ihmisten kirjoittamina.
Olen viimeisen vuoden aikana etsinyt muistoja. Enemmän niitä hyviä kuin huonoja. Äitini ei enää muista, se oli se lääkäri, joka muistin vei. Kyseli outoja ja äiti ei enää sen jälkeen ole muistanut. Katselemme yhdessä valokuvia. Vanhoissa valokuvissa on paljon tuttuja ja rakkaita ihmisiä, äiti muistaa heidät. Uudemmissa on mukana joku, joka väittää olevansa äidin veli, mutta ei oikeasti ole. Veli ei ole noin vanha ja lihava, mikä lie huijari tuo. Kuvia katsoessa minäkin muistan. Lapsuuden joulut, kun isosiskot perheineen kokoontuivat kotiin jouluaattona. Koiranpentu, josta tuli Rexi, kun mielestäni nimeksi ehdotettu Rekku ei ollut tarpeeksi hieno. Jouluna Rexi makasi valtavan lahjapaperikasan päällä ja oli onnellinen. Toisessa kuvassa leikimme veljeni kanssa kotista ja päässä on aikuisten hatut. Veljellä isän vilsa ja minulla äidin valkea juhlahattu. Veli ajaa, kattilankansi on rattina. Minulla on keltainen käsilaukku. Se on hieno, muistan sen vieläkin, kun sain laukun isosiskolta lahjaksi.
Kun omat lapseni olivat pieniä, otin paljon kuvia. Digikameroiden aikaan olen ottanut vielä enemmän kuvia. Kuvien arkistoinnin kanssa en ole ollut yhtä innokas. Kerran viidessä vuodessa laitan paperikuvat kansioon. Yhdessä kuvassa vietetään varmaan… kakun kynttilöiden lukumäärän ja vieraiden perusteella tyttäreni viisivuotissynttäreitä? Toisessa taas… Oi, jospa saisin merkattua keitä kuvissa on ja edes vuosiluvun. Nuo kuvat palauttavat mieleeni tapahtuman jos toisenkin.
Eilistä emme takaisin saa, huomisesta emme tiedä, voimme elää vain tätä hetkeä. Menneisyyden ilot ja onnistumiset auttavat kuitenkin selviämään tämän päivän huolista ja haasteista. Vuosi vaihtui äskettäin ja on uusien muistojen aika. Tarjolla on monia houkuttelevia tapoja laittaa ylös niitä hyviä muistoja ja asioita, joita voi sitten palauttaa mieleen. Onnistujan kalenteri, kertoo jo nimellään, että minä onnistun. Se houkuttelee kirjaamaan ylös päivän onnistumiset. Neuvo kiitollisuuden päiväkirjasta taas ohjaa kirjaamaan joka päivä 1-5 kiitollisuuden aihetta. Olivatpa ne miten pieniä hyvänsä. Ei tasaista arkeakaan kannata unohtaa, saatikka ikäviä tapahtumia. Mutta entäpä jos kirjaatkin jokaista huonoa asiaa kohti yhden hyvän asian?
Suvun kesäpaikan mökkikirja on ollut meidän perheen muisti jo neljälle sukupolvelle. Tosin siihen kirjoitetaan vain kesäisin ja lähinnä kyseisen mökkireissun tapahtumia. Kesän ensimmäisellä käynnillä, tai viimeistään juhannuksena, joku meistä sisaruksista kirjoittaa kirjaan kunkin perheen vuoden tärkeimmät tapahtumat ja merkkipaalut. Kirjassa on kaikki aikajärjestyksessä ja kaikella on oma merkityksensä. Tapahtumat kuuluvat menneisyyteen, mutta täydentävät nykyhetkeä.
Juttu loppui tähän.
Ja taas tähän päivään. Koronankin keskellä on paljon apua saatavilla. Nykyään poimin kenen tahansa tapaani ihmisten keskusteluista lauseita, huoli puolisosta/vanhemmista, omaishoitajan jaksamisesta. Myötätunnon ohella ohjaan ihmisiä avun pariin. Varkaudessa ja lähiseudulla toimii Varkauden seudun Omaishoitajat ja Muistiluotsi, mistä saa vertaitukea ja ihan käytännön opastusta, koronarajoitusten salliessa ihan livenä, mutta myös etänä.
Pidetään toisistamme huolta.
Sirpa Jyräs-Ikonen, järjestöassistentti Warikolla